Työnantaja arvostaa (or not)

Arja Laitinen Hyvinvointiala HALI:sta (yksityisen sote-alan työnantajajärjestö) valisti Helsingin sanomien yleisönosastossa 6.8. kansaa mm. kirjoittamalla, että vanhusten hoiva on ”arjessa elämistä ja ruokailussa avustamista.”

Enpä ole toviin kuullut lausuntoa, joka osoittaisi noin vähäistä arvostusta työtäni kohtaan. Tänään 13.8. samaa paskaa jauhavat samalla palstalla Attendon, Esperin ja Mehiläisen johtajat. Ovatko nämä ihmiset todella näin kujalla siitä, mitä vanhustyö oikeasti pitää sisällään? Vai ovatko he vain oman propagandansa uhreja? Miksi nämä ihmiset ilmaisevat julkisesti arvostavansa työntekijöitään näin vähän?

Olen varma siitä, että koko ”hoiva”- termi on otettu käyttöön jotta työn vaativuutta ja arvoa saataisiin vähäteltyä. Vaikka hoito ja hoiva ovatkin sanakirjan mukaan synonyymejä, on niiden tuomissa mielikuvissa selvä vivahde-ero. Toinen on ”oikeaa työtä” ja toinen pään silittelyä.

Edellä mainituissa kirjoituksissa väitetään, että sairaanhoidollisen osaamisen tarve on marginaalista, kun työ koostuu lähes ainoastaan pään silittelystä. Todellisuudessa siellä marginaalissa on kuitenkin se ”arjessa eläminen”. Kiitos nousseiden hoitajamitoitusten, sitä on nykyisin edes vähän. Mutta johan niitä mitoituksiakin vaaditaan laskettaviksi. Ilmeisesti vanhukset saavat HALI:n ja sen jäsenyritysten mielestä liian hyvää hoitoa, kun eivät vaan makaa raatoina sängyssä. Vai onko sitten hoitajien jaksaminen ja hyvinvointi parantunut liikaa.

Tuo työnantajien propaganda vanhustyön arvostuksen madaltamiseksi ei toki ole uusi ilmiö. Sitä haavekuvaa on luotu jo vuosia ja ilmeisesti niin pitkään, että firmat uskovat siihen jo vahvasti itsekin. Oman työpaikkani mainekin pilattiin jo puoli vuotta ennen talon valmistumista höpöttämällä ulkoilusta ja puutarhasta omaisille, joiden läheinen tarvitsi nosturia päästäkseen vuoteesta.

Joskus ennen oli vanhainkoti, johon muutettiin, kun tultiin vähän vanhuudenhöppänäksi. Tuolloin vanhustenhoiva olikin enemmän arjessa elämistä. Ja kun mummon kunto heikkeni, siirryttiin terveyskeskuksen vuodeosastolle ja edelleen sairaalaan kuolemaan. Mutta tänään palveluketju on eri. Ne sukkaa kutovat ja puutarhaa kuopsuttavat mummot, joilla mielikuvia vanhustenhoidosta luodaan, asuvat kotona! Ympärivuorokautisessa ”hoivassa” vanhus pyritään mahdollisuuksien mukaan hoitamaan loppuun, eli kuolemaan saakka ilman sairaalasiirtoja.

Se tarkoittaa sitä, että hoivakodin ”ruokailussa avustaminen ja arjessa eläminen” on todellisuudessa kokonaisvaltaista hoitoa. Se pitää sisällään esimerkiksi hoitosuunnitelmat, hoidon toteutumisen arvioinnit, toimintakyvyn arvioinnit, kivunhoidon, syöttämisen, lääkehoidon (ml injektiot) vaikutusarviointeineen, asukkaiden hygieniasta huolehtimisen, terveydentilan arvioinnit, lääkärikonsultaatiot, näytteiden otot ja lopulta saattohoidon. Eli kaiken, mitä ihminen tarvitsee, kun omaa toimintakykyä ei enää ole. Hoivakodissa ollaan keskimäärin kaksi viimeistä elinvuotta.

Jotta tämä kaikki toteutuisi hyvin, tarvitaan riittävästi riittävän laaja-alaista osaamista. Sen osaamisen vähentäminen tarkoittaisi sitä, että hoivakotien asukkaat kuormittaisivat entistä enemmän ensihoitoa, päivystyksiä ja sairaaloiden osastoja. Toki HALI:n jäsenyritykset säästäisivät henkilöstökuluissa (mikä tuskin siirtyisi hintoihin) ja vuokrahan juoksee, vaikka mummo olisi sairaalassa. Mutta olisiko se yhteiskunnan tai vanhustenhoivan asiakkaiden edun mukaista?

Ja kun tuo kaikki edellä lueteltu kasautuu entistä harvempien koulutettujen harteille, tulee kuormitus lisääntymään entisestään. Se vie vanhuspuolelta viimeisetkin koulutetut. Ja mitäs sitten tehdään. No, vaaditaan laskua koulutusvaatimuksiin ja mitoituksiin, jotta saadaan taas palkkakuluja alemmas. Ilman, että sitä siirretään hintoihin.

En muista 10 vuoden uraltani vanhustyössä yhtään tilannetta, jossa olisin kokenut olevani liian koulutettu työhöni. Niitä tilanteita, joissa koen, ettei osaamiseni ole riittävä, tulee vastaan viikoittain, joskus useamminkin. On toki totta, että osa koulutuksestani on mennyt hukkaan. Se ei johdu koulutuksen määrästä, vaan sen kohtaanto-ongelmasta. Koen, että en ole saanut tarpeeksi koulutusta kaikkeen työhöni. Toisaalta olen saanut koulutusta sellaiseen, jota en ole työssäni tarvinnut. Kukaan ei koulutukseni aikana opettanut minulle (tai sitten se käytiin läpi pikavauhtia osana yhtä oppituntia), mihin kiinnittää huomiota, jos kuunnellaan hengitysääniä. Taito, jota olisin tarvinnut usein. Sen sijaan en ole koskaan työssäni tarvinnut taitoa, jolla saadaan huopapalloja villalangasta. Sen opettamiseen minulle käytettiin päivä.

Sitova hoitajamitoitus kirjattiin lakiin, koska palveluntuottajat eivät noudattaneet aikaisempaa lakia. Vanhassa laissa kyllä velvoitettiin siihen, että hoitajamitoitus oli tultava asukkaiden palveluntarpeesta ja siten sitä oli tarvittaessa nostettava yli toimiluvassa mainitun. Tuo vaan oli jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

Eli käytännössä: Yksikön toimilupaan on kirjattu minimimitoitus 0,5. Asukkaille tehdään toimintakyvyn arviointi, jonka mukaan mitoituksen tulisi olla 0,6. Tästä huolimatta yksikkö jatkaa mitoituksella 0,5 (sis. haamuhoitajat) niin kauan, kunnes AVI puuttuu asiaan. Ja tämän pitää vielä tapahtua siinä kyseisessä yksikössä. Se ei riitä, että saman firman toista yksikköä vaaditaan noudattamaan lakia. Vaan se pitää käydä jokaisessa yksikössä erikseen kertomassa. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka laki muuttuisi kuntarajalla.

Lakiin tullut sitova hoitajamitoitus johtuu siis siitä itkevien firmojen omasta toiminnasta. Firmat ovat myös surutta käyttäneet hyväkseen sitä, että nopeasti kasvaneen yksityisen sosiaalialan valvonta ei ole ollut riittävää. Lähin valvova viranomainen on kunta, jossa ei ole läheskään aina ollut riittävää osaamista ja valmiutta toimivaan valvontaan. Eikä aina ehkä haluakaan. Sillä pienemmissä kunnissa on saattanut olla, että valvonnasta vastaava virkamies on samalla vastannut siitä, että alalta on revitty riittävät säästöt ja ostopalvelu mahdollisimman halvalla. AVI:lla, jossa olisi osaamista, ei puolestaan ole ollut riittävästi resursseja. Ja jos joku on sattunut jäämään kiinni, ovat sanktiot luokkaa ”hyi, hyi”. Hyttysen paska miljoonien bisneksessä.

Mutta joo. Nyt tiedetään, ettei Suomen hoitajapulan syynä ole huono palkkaus ja huonot työolot, vaan se, että vanhuksia hoidetaan liian hyvin liian suurella määrällä liian osaavaa henkilöstöä. Ja minä olen Saban kuningatar.