Vain tovin ehdin kotona olla, kun jo taas matka kävi kohti Viroa. Reittisuunnitelmakin oli sama, mutta matkan kesto ja matkaseura eri. Samoin sää. 30 asteen helle oli vaihtunut viileämmäksi ja sateisemmaksi sääksi, mutta, kiitos ukkosen, vähintään yhtä hikeväksi.
Tiistai-aamun ms Finlandia lienee ollut viimeistä paikkaa myöten täynnä. Ainakin laiva tällä kertaa tuntui kovin ahtaalta, aina autokantta myöten. Vaikka laivoista ja merestä pidänkin, nyt oli hyvä, ettei matka ollut tuota pidempi. Automatka Tarttoon antoi jo hieman esimakua tulevista sateista; satoi, mutta ei haitannut.
Hotelli Tartossa oli sekin sama kuin viimeksi. Hotellivieraat toki olivat ainakin osittain vaihtuneet. Jos edellisellä kerralla hotellia kansoitti suomalainen harrikka-porukka, nyt paikalla oli Hyundain ralli-tiimin porukkaa. Olihan Tartossa tulevana viikonloppuna MM-ralli.
Hotelliin saapuminen tapahtui vielä poudan aikana, mutta illan mittaan taivas kyllä repesi. Hotellihuoneen ikkunan loistavat näkymätkin peittyivät harmaaseen verhoon. Siihen sateen haitat sitten jäivätkin. Matkaan oli startattu jo klo 4 aamulla, joten suurin hinku lähteä kylälle oli kulutettu ja hotellin viereinen ostoskeskus tarjosi aivan riittävät ruokailu- ja juomailumahdollisuudet. Seuraava aamu valkenikin siten kirkkaana.
Askel vei jälleen kasvitieteelliseen puutarhaan. Vaikka en kasvien tuntija tai niistä intoilija (varsinkaan lautasella) olekaan, oli ihan mielenkiintoista nähdä, mikä kaikki oli reilussa viikossa muuttunut. Kuinka erilainen elinkaari onkaan eri kasveilla, jotka kuitenkin elävät samoissa olosuhteissa.
Tarton tuomiokirkkoa alettiin ilmeisesti rakentaa jo 1200- luvulla ja työt kestivät aina 1500- luvulle asti. Ja sittenhän tuli jo Liivinmaan sota, joka raunioitti kirkon ja uskonpuhdistus, jonka jälkeen kiinnostusta kirkon korjaamiselle ei ollut. Sittemmin kirkon kuoriosa on kunnostettu ja nykyisin se toimii Tarton yliopiston museona. Kannattaa käydä. Myös kirkon torneihin pääsee, jos haluaa.
Taisin laittaa noista raunioista kuvan faceen ja valittaa virolaisten laiskuudesta, kun eivät ole satojen vuosien kuluessa saaneet raivattua raunioita pois. Todellisuudessa hyvä niin. Paikka on vaikuttava tällaisena. Ja konservointiahan siellä tehdään. Itse vitsihän on lainatavaraa eräästä tekstistä, jonka toinen kirjoittaja oli Tommy Tabermann, toista en muista. Se sijoittuu 90- luvulle ja Suomen mahdollisesta EU-jäsenyydestä käytyyn keskusteluun. Tekstissä antiikin ajan rauniot Ateenassa oli mainittu esimerkkinä kreikkalaisten laiskuudesta. Tuolloin 90- luvulla oli vielä mahdollista käyttää ronskiakin huumoria siten, että se vielä ymmärrettiin huumoriksi. Tänään tuo teksti kokonaisuudessaan ei olisi enää mahdollinen, joten minäkään en lainaa sitä kohtaa kreikkalaisista miehistä ja vuohista…
En tiedä, mistä johtui, mutta kahdesti Tartossa sain ravintolassa väärän ruoka-annoksen. Ensimmäisestä en viitsinyt valittaa, sillä tarjoilija, jolla oli kova yritys päällä koko ajan, tuntui saavan itsensä jonkinmoiseen pulaan jatkuvalla syötöllä. Aina ei vaan suju. Ja laskukin täsmäsi saamaani annokseen. Toisella kerralla sitten asiasta huomautin ja sainkin hetken odottamisen jälkeen oikean annoksen. Erikoinen sattuma, kyseessä kuitenkin kaksi eri ravintolaa.
Hotellihuoneen ikkuna oli mainio paikka seurata liikennettä Emajoella. Ja sitähän riitti. Veneitä jos jonkinlaisia. Oli myös melojia, soutajia, sanoilla purjehtijoita jne. Erikoisin oli kyllä alus, jonka kannelta löytyi niin baaria, hiekkarantaa, paljua kuin saunaakin.
Tartto isännöi tosiaankin Viron mm-rallia ja matkamme osui ralliviikolle. Tästä ei ollut vielä matkaa varattaessa itselläni hajuakaan. Mutta toisaalta, koska varsinainen ralli ajoittui enemmän viikonloppuun ja itse lähdimme Tartosta perjantaina, eipä tuo häirinnytkään. Jonkin verran kaupungilla oli ralliin liittyvää tapahtumaa ja myyntikojuja, mutta siinäpä se. Itse kilpailun keskushan oli muutaman kilometrin päässä keskustasta, Viron kansallismuseon luona. Vanhassa pommikoneiden tukikohdassa on tilaa järjestää.
Perjantaina siis vaihdoimme kaupunkia Tallinnaan. Vaikuttaisi siltä, että turistit ovat aika hyvin palanneet Tallinnaan. Nytkin satamassa oli risteilylaivoja ja suosituimmat turistipaikat olivat saaneet kohtalaisesti vieraita. Luinkin juuri jostakin, että risteilylaivat viettävät nyt pidemmän aikaa Tallinnassa sen sijaan, että menisivät Pietariin. Hyvä niin.
Virossa ja Tallinnassa näkyy nyt paljon Ukrainan värejä ja tuenosoituksia. Lippuja on joka puolella ja rakennuksia on valaistu sinikeltaiseksi. Ja sen vähän, mitä tv:tä vilkaisin, näkyi siellä keskustelua Tapassa olevista NATO:n joukoista, joista tällä hetkellä pääosa on brittejä. Virossa ja virolaisilla on varmasti vielä muistissa, mitä tarkoittaa olla venäläisten miehittämänä. Tapassa muuten ilmestyi kuulemma aikoinaan lehti nimeltä Tapa kommunist. Olisikohan sitä vielä saatavissa…
Aika moni on, kuultuaan, että olen ollut liikkeellä omalla autolla, kysynyt Viron liikenteestä. Mielestäni se ei ihan hirveästi eroa Suomen tilanteesta. Paitsi, että Virossa suojatielle meneville jalankulkijoille annetaan tilaa, Suomessa hurautetaan varpailta (käsi ylös, teen joskus itsekin). Mutta yksi riskitekijä, niin autoilijoille kuin jalankulkijoillekin, on kaupunkeihin ilmestynyt. Nimittäin Boltin ja Woltin ruokakuskit. Ne tuntuvat suhaavan sinne tänne niin paljon kun vehkeistä lähtee riippumatta siitä, ovatko tiellä, pyörätiellä, jalkakäytävällä tai missä. Sama tauti näyttää tarttuneen hieman myös muihin pyöräilijöihin. Vaikka paidan selässä lukisi, ettei huomista pidä pelätä, sitä kuorma-autoa kannattaisi sen veran kunnioittaa, ettei punaisilla ajaisi mitään katsomatta eteen. Se oli lähellä.
Jos etsii Tallinnasta uhanalaisia eläinlajeja, niin ainakaan nostokurjet eivät niihin kuulu. Niitä näkyi jo yhdellä vilkaisulla hotellihuoneen ikkunasta kymmenkunta. Ja toisella puolella kaupunkia vielä toinen mokoma. Tallinna ei ole koskaan valmis. Ja hyvä niin, sillä jos se joskus valmistuu, Ülemisten ukko päästää järven vedet valloilleen ja hukuttaa kaupungin. Näin ainakin tarina kertoo.
Taas oltiin ennen pitkää tilanteessa, ettei matkasta ollut jäljellä kuin kotiinpaluu. Ja vaikka kotiin onkin mukava palata ja vaikka kotona viihdynkin, niin silti taas tuntuu, että paluu koitti liian aikaisin. Pieni osa minusta jäi Viron puolelle ja on siellä edelleen. Saa nähdä kotiutuuko se koskaan. Vai odottaako se seuraavaa kertaa, kun loputkin minusta pääsee paikalle ja kohtaamme jälleen.